Elinsiirron saaneiden EM-kisat Oxfordissa- Leväiselle EM-hopeaa ja kaksi pronssia sekä Suomen ennätys

31.8.2022

Jarmo Leväinen vie Suomen viestiä EM-hopealle Kuva: Richard Hall

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut käytiin Oxfordissa 21.-28 elokuuta. Kyseessä olivat monen lajin arvokilpailutapahtuma, joissa yleisurheilu kilpailtiin 26.-28.elokuuta.

KU-58:n Jarmo Leväinen edusti kunniakkaasti Suomea tälläkin kertaa arvokilpailuissa, vaikka haasteita ennen kilpailuja oli riittävästi

-        Pääsin heitoissa treenaamaan tekniikkaa ja hankkimaan voimaa vasta heinäkuussa, joten ei ollut paljon odotuksia kilpailuihin. Tähän nähden kilpailut menivät hyvin, Leväinen summaa kisaurakkansa

 

Leväinen osallistui viiteen lajiin kuula, keihäs, kiekko, pallonheitto ja 100m sekä 4x100m. Heittolajit ja juoksulajit järjestettiin eri kentillä.

Perjantaina lajeina olivat kuula, 100 m, keihäs ja kiekko. Aamupäivällä kellolo 10-12 olivat kuula, 100m ja keihäs. Jälkimmäisten kilpailujen väliä oli vain 15 min ja 100 m takia joutui käydä pikkubussilla välillä 4 km päässä juoksemassa.

Kuulassa Leväinen työnsi EM-pronssia. Ensimmäisellä työnnöllä syntyi tämän kuulapainon uusi oma ennätys.

Myös 100 metrillä Leväinen juoksi EM-pronssia. Tulos 16,02 on elinsiirron saaneiden uusi Suomen ennätys 50-59 vuotiaissa.

Leväisen yhden heiton mitta katosi järjestäjiltä Kuva: Richard Hall

Keihäässä Leväinen oli lopulta viides. Leväisen viimeisen heiton pituus jäi toimitsijoilta merkitsemättä ja ei löytynyt mittalatteen muistista.

-        Se heitto oli minun paras ja olisi riittänyt mitaleille, vähän harmittaa

Kiekonheitossa Leväinen oli neljäs ja jäi harmittavan vähän mitalista.

 

Lauantaina lajeina olivat pallonheitto ja 4x100 m viesti

 

Miesten viestijoukkueen Suomi sai kokoon, kun kaksi naista vahvisti miesjoukkuetta. Näissä kilpailuissa säännöt mahdollistavat tämän. Tämäkin kertoo osaltaan siitä kuinka sukupuolisesti tasa-arvoinen laji yleisurheilu on.

Pallonheitossa Leväinen oli neljäs.

-        Ei kestänyt viime syksynä loukkaamani olkapää enää heittelyä, joten tulos todella vaatimaton.

4x100 m miesten viestissä Suomi oli sekajoukkueella EM-hopealla. Viestissä oli paljon tuttua viestinjuoksun draamaa, kun Unkari hylättiin vaihtorikkeen takia. Suoman taakse jäi muutama miesjoukkue ja muut sekajoukkueet. Molemmat naiset juoksivat vain viisi minuuttia ennen naisten viestin ja toinen miehistä 1500 metriä vajaa puoli tuntia aikaisemmin. EM-Hopea oli koko joukkueelle todella iloinen yllätys.

 

Jarmo Leväinen on urheillut KU-58:ssa koko ikänsä. Uusi sydän hänelle siirrettiin vuonna 2015.

 

Onnittelut Jarmo EM-mitaleista ja Suomen ennätyksestä!

 

Suomalaisten tulokset perjantailta

 Suomalaisten tulokset lauantailta


 

Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Richard Hall