Kalevan Kisat 26.-29.8.2021 Tampere - Kenttäurheilijat-58 ennakko

26.8.2021

Yleisurheilun Suomen mestaruuksista kilpaillaan Tampereella alkaen torstaina 26.8 koko viikonlopun Ratinan Stadionilla. Torstaina kilpaillaan maantiekävelyt Laukontorilla. Seuralla ei tällä kertaa ole kilpailijoita kävelyssä.

Oheinen ennakko on tehty aikajärjestyksessä, miten kilpailijamme esiintyvät Tampereella. Artikkelin lopussa on aikataulu, jossa kerrotaan kilpailun ajankohdat urheilijoittain.

Johanna Lehtiö on perjantaina 14:15 kiekon karsinnassa ensimmäinen kilpailijamme. Lehtiö oli viime vuonna Turussa yhdeksäs tuloksella 48,10 ja karsinnassa seitsemäs tuloksella 49,22 . Kuluvalla kaudella Lehtiö on kilpaillut vain kahdesti ja paras tulos on Lohjalla 3.heinäkuuta heitetty 43,22. Hyvänä tavoitteena on selviytyminen loppukilpailuun, joka heitetään jo perjantaina 19:55, siis saman päivänä kuin karsinta.

Elias Jrad Kuva:SUL

Elias Jrad juoksee perjantaina 400 metrin alkuerissä kello 18:00. Jrad on tänä kesänä vakiintunut varmaksi 49 sekunnin alittajaksi ratakierroksella. Kaiken mennessä nappiin myös 48 sekuntia voi alittua. Mikä olisikaan parempi paikka rikkoa raja kuin Kalevan Kisoissa. Jradilla on realistinen mahdollisuus lauantain loppukilpailuun, joka on hyvä tavoite miehen toisissa Kalevan Kisoissa. Loppukilpailussa voi sitten hurmassa vauhti kiihtyä edelleen.

Laura Manninen Kuva: Olli Leino

Laura Manninen juoksee perjantaina 10000 metriä. Aiemmilta vuosilta on yksi kulta, neljä hopeaa ja viime vuonna juostu pronssi. Manninen yllätti viime sunnuntaina juoksemalla Tampereen Hervannassa kauden kotimaisen kärkiajan ja 45-vuotiaiden SE:n 33.55,13. Aika nostaa Mannisen suosikiksi palkintapallille myös Tampereen Ratinassa. Katarina Skräddarilla on myös kolme SM-pronssia 10000 metriltä edellisiltä vuosilta. Viimeisten tietojen mukaan Skräddar ei kuitenkaan kilpaile Tampereen Kalevan Kisoissa. Mielenkiintoista on nähdä mihin kaikkiin lajeihin Esbo IF:n Camilla Richardsson osallistuu Tampereella.

Anne-Mari Lehtiö Kuva: SUL

Anne-Mari Lehtiö on vuositilaston yhdeksäs naisten pituudessa tuloksella 612. Tilastosijoituksesta huolimatta nostan Lehtiön vahvaksi mitaliehdokkaaksi Tampereella. Pituushypyssä kilpailijat ovat hypänneet tällä kaudella kilpailuja todella vaihtelevasti ja selkeää kärkihyppääjää ei ole. Lehtiöllä on osanottajista paljon kokemusta isoista kisoista, ja se voi viedä korkealle sijoituksissa ja pitkälle hiekkalaatikossa.

Rasmus Krogell Kuva: Juha Kylänpää

Rasmus Krogell juoksee ensimmäisissä Kalevan Kisoissaan. Lupaava kestävyysjuoksijamme raivasi itsensä sekä 5000 että 10000 metrille. Krogell aikoo juosta molemmat matkat. Oiva tavoite on juosta kummassakin oma ennätys. Krogell voi myös yllättää jopa pistesijalla, harva osallistuu molemmille matkoille ja hajonta on suurta. 5000 metriä on perjantaina ja 10000 metriä on sunnuntaina.

Leo Uusimäki Kuva: Juha Kylänpää

Kymmenottelu käydään lauantaina ja sunnuntaina. Viime vuoden hopeamitalisti Leo Uusimäki on vahva ehdokas mitaleille myös tänä vuonna. Aiemmilta vuosilta on kaksi hopeaa ja yksi pronssi Kalevalaisista. Tällä kaudella voima ominaisuudet ovat parantuneet. Kuula on lentänyt tänä vuonna uusiin ennätyslukemiin ja samaa on odotettavissa myös muissa heittolajeissa. Petri Lemmetyinen osallistuu jo 13.kerran Kalevan Kisojen kymmenotteluun. Aikaisempina vuosina Lemmetyinen on kaksi kertaa sijoittunut neljänneksi. Ilmoittautuneita Tampereelle on 13 ottelijaa. Lemmetyinen on sisukas ottelija, joka tekee kaikki lajit. Tämä riittänee tänäkin vuonna pistesijaan.

Seitsenottelu kilpaillaan lauantaina ja sunnuntaina. Iina-Kaisa Mäkelä on vuositilaston 13. Karhulan aluemestaruusottelullaan 4750 pistettä. Tilastossa on Mäkelän edellä useita urheilijoita, jotka eivät ottele Tampereella. Osa on lopettanut kautensa vammoihin ja osa on palannut juuri nuorten arvokilpailuista. Mäkelällä on hyvä mahdollisuus otella Tampereella pistesijoille, kahdeksan parhaan joukkoon.

Tuomas Kaukolahti Kuva: SUL

Tuomas Kaukolahti on kolmiloikan vuositilaston kakkonen tuloksellaan 16,22. Etelä-Afrikan tuulikisassa Kaukolahti hyppäsi 16,49. Suomen tilastokärki on Simo Lipsanen 16,68. Kaukolahdella on edellisiltä vuosilta yksi Suomen mestaruus ja viisi SM-hopeaa Kalevan Kisoista. Kaukolahti on vahva ehdokas mitaleille. Voisiko Kaukolahti tällä kertaa yllättää Simo Lipsasen? KU-58:n seuraennätys on Markku Rokalan 16,61, siinäkin hyvä tavoite Kaukolahdelle. Seuramme jäsenet ovat venyneet koviin tuloksiin vuosien varrella Ratinassa.

Ville Lampinen Kuva:SUL

Ville Lampisella on kokemusta Kalevan Kisojen menestyksestä 800 metriltä. Lampinen on voittanut matkan neljä kertaa ja saanut kahdesti sekä hopeaa että pronssia. Tällä kaudella Lampinen on parantanut omaa ja seuraennätystä jo kahdesti. Ennätys on nyt 1.47,45, joka riittää vuositilastossa kakkoseksi Joonas Rinteen jälkeen. Tuossa Lahden ennätysjuoksussa jossa Rinne ja Lampinen juoksivat ennätyksensä, Lampinen juoksi taktisesti erittäin hyvän juoksun ainakin kirjoittajan silmin TV-katsojana. Ennätysjuoksu on kuitenkin eri asia kuin arvokisajuoksu. Uskon, että valmentajakaksikko Pekka Kelonurmi ja Ari Suhonen ovat Lampiselle kertoneet keinon millä mestaruus on taktisesti otettavissa Tampereelta. Lampinen voisi fiilistellä myös vuoden 2017 SM-viestejä Ratinassa, joissa Lampinen puristi seuran voittoon 4x400 metrillä mahtavalla juoksulla ohi Tampereen Pyrinnön. Se oli todella sykähdyttävä juoksu, jonka voisi nyt uusia Tampereella. Atte Nevala osallistuu kolmansiin Kalevan Kisoihinsa. Tämän vuoden paras aika on 1.54,47 ja ennätys 1.54,05 on juostu viime vuonna Tampereella. Viime vuonna Turussa finaaliin vaadittiin aika 1.54,40. Siinä oiva tavoite Nevalalle, ja olisihan ennätyksen parantaminen uudelle sekuntiluvulle hyvä saavutus Kalevan Kisoissa. Kolmas kerta toden sanoo.

Edith Eikkinen varmisti paikkansa Kalevan Kisojen 5000 metrille jo hyvissä ajoin. Tänä vuonna kilpailukautensa vasta heinäkuussa avannut Eikkinen on päässyt hyvään vauhtiin ja sai 22-vuotiaiden SM-pronssia matkalta Turusta. Samassa kaupungissa viime vuonna Eikkinen kilpaili ensi kerran Kalevalaisissa 5000 metrillä. Silloin sijoitus oli 11. omalla ennätyksellä 17.29,37. Sekä sijoituksen että ennätyksen parantaminen on hyvä saavutus nuoren urheilijan toisissa Kalevan Kisoissa.

Kirjoittaja ei tänä vuonna pysty sairauden takia osallistumaan Tampereen kuulutustiimiin, mutta paikataan tämä vahvalla tiedottamisella kotoa käsin.

Tsemppiä kaikille Kalevan Kisoihin!


Juha Kylänpää

Kalevan Kisojen nettisivut

TV- ja radiolähetykset

Perjantai 27.8. klo 18.30 TV2, Yle Puhe

Lauantai 28.8. klo 11.30 Yle Areena

       klo 17.15 TV2

       klo 18.00 Yle Puhe

Sunnuntai 29.8. klo 11.30 Yle Areena

       klo 14.45 TV2

       klo 15.00 Yle Puhe


Lopullinen aikataulu                

                                                     

Torstai 26.8. - Laukontori                                  

                                                     

17:30                 M                       20 km kävely

17:30                 N                        10 km kävely

                                                     

 Perjantai 27.8.                          

                                                     

14:15                 N                        kiekonheitto karsinta               Johanna Lehtiö

14:15                 M                       kuulantyönto karsinta

16:35                 N                        keihäänheitto karsinta

16:40                 M                       seiväshyppy karsinta

17:30                 N                        400 m alkuerät

17:30                 N                        korkeushyppy karsinta

18:00                 M                       400 m alkuerät                           Elias Jrad

18:15                 M                       moukarinheitto karsinta

18:30                                            kilpailun avaus

18:40                 N                        100 m aitajuoksu alkuerät

19:08                 N                        10000 m loppukilpailu              Laura Manninen, Katarina Skräddar

19:20                 N                        pituushyppy karsinta                Anne-Mari Lehtiö

19:35                 M                       kuulantyöntö loppukilpailu

19:55                 N                        kiekonheitto loppukilpailu       Johanna Lehtiö

20:00                 N                        1500 m loppukilpailu

20:10                 M                       1500 m loppukilpailu

20:25                 M                       5000 m loppukilpailu                 Rasmus Krogell

20:52                 N                        100 m aitajuoksu loppukilpailu

                                                     

                                                     

Lauantai 28.8.                           

                                                     

10:00                 M                       10-ottelu 100 m                         Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

10:20                 N                        7-ottelu 100m aitajuoksu        Iina-Kaisa Mäkelä

10:00                 M                       kiekonheitto karsinta

10:45                 M                       10-ottelu pituushyppy              Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

11:10                 N                        7-ottelu korkeushyppy              Iina-Kaisa Mäkelä

11:50                 M                       10-ottelu kuulantyöntö            Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

12:00                 N                        3-loikka karsinta

12:05                 N                        400 m aitajuoksu alkuerät

12:30                 N                        moukarinheitto karsinta

12:35                 M                       400 m aitajuoksu alkuerät

13:15                 N                        100 m alkuerät

13:30                 M                       3-loikka karsinta                        Tuomas Kaukolahti

13:40                 M                       100 m alkuerät

13:45                 N                        7-ottelu kuulantyöntö              Iina-Kaisa Mäkelä

13:50                 M                       10-ottelu korkeushyppy           Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

14:15                 M                       keihäänheitto karsinta

16:25                                            kilpailupäivän avaus

16:30                 N                        seiväshyppy karsinta

16:35                 M                       kiekonheitto loppukilpailu

16:40                 M                       korkeushyppy karsinta

17:35                 N                        7-ottelu 200 m                           Iina-Kaisa Mäkelä

18:00                 M                       10-ottelu 400 m                         Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

18:05                 N                        pituushyppy loppukilpailu        Anne-Mari Lehtiö

18:15                 M                       moukarinheitto loppukilpailu

18:20                 M                       800 m alkuerät                           Ville Lampinen, Atte Nevala

18:35                 N                        korkeushyppy loppukilpailu

18:50                 N                        400 m loppukilpailu

19:00                 M                       seiväshyppy loppukilpailu

19:15                 M                       400 m loppukilpailu                   Elias Jrad

19:30                 N                        3000 m estejuoksu loppukilpailu

19:50                 M                       pituushyppy loppukilpailu

19:55                 N                        keihäänheitto loppukilpailu

20:00                 N                        800 m alkuerät

20:40                 N                        100 m loppukilpailu

20:50                 M                       100 m loppukilpailu

                                                     

                                                     

Sunnuntai 29.8.                                                   

                                                     

10:20                 M                       10-ottelu 110 m aitajuoksu     Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

11:05                 M                       10-ottelu kiekonheitto             Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

10:15                 N                        kuulantyönto karsinta

11:35                 M                       100 m aitajuoksu alkuerät

11:55                 N                        7-ottelu pituushyppy                 Iina-Kaisa Mäkelä

12:30                 N                        200 m alkuerät

12:45                 M                       10-ottelu seiväshyppy              Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

12:55                 M                       200 m alkuerät

13:20                 N                        7-ottelu keihäänheitto             Iina-Kaisa Mäkelä                     

14:50                                            kilpailupäivän avaus

15:00                 N                        moukarinheitto loppukilpailu

15:08                 N                        5000 m loppukilpailu                 Edith Eikkinen

15:28                 N                        kuulantyöntö loppukilpailu

15:45                 N                        400 m aitajuoksu loppukilpailu

15:55                 M                       3-loikka loppukilpailu              Tuomas Kaukolahti

16:00                 M                       400 m aitajuoksu loppukilpailu

16:15                 M                       10000 m loppukilpailu              Rasmus Krogell

16:35                 N                        seiväshyppy loppukilpailu

16:35                 M                       10-ottelu keihäänheitto           Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

17:00                 N                        200 m loppukilpailu

17:03                 M                       korkeushyppy loppukilpailu

17:10                 M                       200 m loppukilpailu

17:40                 N                        3-loikka loppukilpailu

17:25                 M                       110m aitajuoksu loppukilpailu

17:45                 M                       800 m loppukilpailu                   Ville Lampinen, Atte Nevala

17:55                 N                        7-ottelu 800 m                           Iina-Kaisa Mäkelä

17:55                 M                       keihäänheitto loppukilpailu

18:15                 M                       10-ottelu 1500 m                      Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki

18:30                 N                        800 m loppukilpailu

18:45                 M                       3000 m estejuoksu loppukilpailu