Kauko Rokalalle SAUL:n kultainen ansiomerkki

4.2.2022

Kauko Rokala sai Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki on Kenttäurheilijat-58:n ensimmäinen haettu ja myönnetty SAUL:n ansiomerkki.

Rokala on ollut järjestämässä seuran veteraanikilpailuita monen kesän alussa. Kilpailuperinne alkoi 1990-luvulla. Rokala on kameransa kanssa edelleen mukana Hiekkaharjussa, mutta vetovastuun hän on luovuttanut nuoremmille veteraaneille muutama vuosi sitten.  Veteraanikilpailut ovat muuttuneet sittemmin aikuisurheilukilpailuiksi. Samalla tavoin Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) vaihtoi nimensä Suomen Aikuisurheiluliitoksi (SAUL). Rokalan panos kilpailuille on ollut niin suuri, että kisoja sponsoroineen pankin sijasta Hiekkaharjun kisat tunnetaan ”Kaken Kisoina”.

Rokala on toiminut seurassa monessa roolissa. Hän on ollut johtokunnassa ja useissa jaostotoiminnoissa. Seuran veteraanijaostoa Rokala johti useita vuosia. Seuran sihteerinä ja tiedottajana Rokala toimi pidempään kuin kukaan muu tähän mennessä. Myöskin valmentajana ja ohjaajana Rokala on johdattanut useita urheilijoita kansalliselle ja kansainväliselle huipputasolle.

SAUL:n kultaisen ansiomerkin lisäksi Rokalan palkintokaapista löytyy omia urheilupalkintoja, valmentajamitaleita ja useita SUL:n ansiomerkkejä.

 

Onnittelut Kaukolle!

 

Juha Kylänpää