Kauko Rokalan Muistokilpailuissa 17 kenttäennätystä – Korvenpäälle seuraennätys

10.6.2023

50-vuotiaden miesten lähtö 100 metrillä

Kauko Rokalan 1980-luvulla aloittamat veteraanikisat ovat muuttaneet vuosien saatossa muotoaan, mutta hyvä fiilis kisapaikoilla jatkuu. Sarjojakin oli tänä vuonna kymmenen vuoden ikähaarukalla, mutta sekin sai positiivisen vastaanoton. Viime vuosina mukaan on tullut myös yleinen sarja, joka sopii hyvin konseptiin.

Kilpailuissa syntyi kaikkiaan 17 kenttäennätystä. Hiekkaharjun kenttäennätykset ovat laajuudessaan Suomen kattavimmat. Kenttäennätykset noteerataan kaikissa SUL:n ja SAUL:n ikäluokissa sekä kaikissa paraluokissa ikäsarjoineen. Kenttäennätysten tekijät palkitaan kenttäennätysmitalilla. Kaikista uusista kenttäennätyksistä on lista artikkelin lopussa sekä linkki tilastoihin. Kauko Rokala oli yksi innoittaja tähän laajan tilastointiin. Kaukon periaatteisiiin kuului liikuttaa kaikkia ikäluokkia sopivasti kilpaillen kaikissa yleisurheilun lajeissa.

Junnu Korvenpää, Vili Hahto ja Justus Korvenpää Kuva: Juha Kylänpää

Seuraennätyksestä vastasi Justus Korvenpää, joka paransi  KU-58:n 15-vuotiaiden  ennätystä 400 metrillä lukemiin 52,06. 20-vuotias isoveli Junnu Korvenpää juoksi oman ennätyksensä alittaen ensi kerran 50 sekuntia ajalla 49,76.  16-vuotias Vili Hahto paransi hienosti ennätystään lukemiin 54,16. Kolmoisvoitto KU-58:n urheilijoille ja asiantunteva yleisö palkitsi nuoret kannustuksin loppusuoralla, missä yleensä hapottaa. Nyt hapotti hallitusti, ainakin kuulutuskopista nähtynä.

Jukka-Pekka Hassinen

Jukka-Pekka Hassinen oli innokkain kilpailija. Hassinen osallistui kaikkiin mahdollisiin 60-vuotiaiden lajeihin ja keräsi läpimitaltaan 58 millimetrisiä mitaleja kaiken värisiä. Hassinen himoitsi myös moukarinheiton kenttäennätystä, mutta sen kuittasi tällä kertaa Vihdin Urheiluveteraanien Petri Korander. Balsamia haavoille toi 1500 metrin upea voitto urakoinnin jälkeen ennen seurakaveria Jarmo Viitasta. Hassisella oli onni myös numeroarvonnassa, hän sai jokaisen seuralaisen himoitseman numeron 58.

Kirsi Helén (66)

Kirsi Helén voitti kaksi matkaa, 40-vuotiaiden 100 ja 400 metriä. Helén harjoittelee Olli Leinon aikuisurheiluryhmässä ja kilpailee seuraavaksi ensi viikonloppuna Kuopion SM-kilpailuissa. SM-mitali tuli jo talvella SAUL:n SM-hallimoniotteluista.

Tuomas Kaukolahti

Kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti voitti miesten 100 metriä.

Lajivoittoihin urheilivat myös Anssi Hirvikoski moukarissa, Elias Koskinen ja Asko Lehtonen 100 metrillä, Raisa Huotari,  Iina Lohvansuu ja Tuomas Nupponen 1500 metrillä

Tommi Räisänen

Elinsiirron saaneet urheilijamme olivat myös hyvässä vireessä. Tommi Räisänen voitti 40-vuotiaiden pituushypyn ja oli neljäs satasella ja kuulantyönnössä. Räisänen sai pallonheitossa MM-hopeaa keväällä Australiassa.

Jarmo Leväinen

Jarmo Leväinen himoitsi ikäluokkansa SE:tä 100 metrillä, mutta vastatuuli esti tälläkin kertaa nuo aikeet.  

Antero Markunsalo ja Tuomo Ilomäki palkintopallilla. Palkintoja jakaa Emma Simonen

Antero Markunsalo yllättyi itsekin 80-vuotiaiden 100 metrin kenttäennätyksestään. Legendaarisen Ilmari Koppisen kenttäennätys parani 36 sadasosaa. Salolaisella Koppisella on yleisurheilutuloksia vuoilta 1933-2023, siis 90 vuodelta. Koppinen työnsi kuulaa 105 syntymäpäivänään ikäluokkansa ME:n kotihallissaan Salossa tammikuussa tänä vuonna. Markunsalon päälaji on pituus ja kolmiloikka. Markunsalo on vakiovieras näissä kilpailuissa. Syykin selvisi, mies on asunut nuoruudessaan Tikkurilassa ja edustanut muutaman vuoden seuraamme. Ennen kilpailua käydyssä keskustelussa Markunsalo ihaili seuramme positiivista asennetta 30+vuotiaiden kilpaurheiluun. Opittavaa olisi monella paikkakunnalla maassamme. Markunsalo sai kunniapalkinnoksi seuran historiikin, josta jatkanemme keskusteluamme ensi viikonlopun SM-kisoissa Kuopiossa.

Kati Oikarinen

Kati Oikarisellakin kävi hyvä tuuri kilpailunumeroarvonnassa. Numero 64 on kuulemma onnea tuottava numero. Oikarinen voitti 60-vuotiaiden 100 metriä. Seuraava kilpailu on tiistaina Paavo Nurmi Games Turussa Masters-naisten 100 metrillä.  

KU-58:n kilpailuissa jaettavat seuramitalit ovat edelleen himoittuja. Miksipä ei? Mitalit ovat 58 millisiä ja nauhakin on kauniin vihreänkeltainen.

Tuomaritoiminta Hiekkaharjussa on aina huippuluokkaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, KU-58 lentää ja valvoo. Lippumiehenä KU-58:n puheenjohtaja Heikki Mäkinen ja lentämässä Jarmo Henttinen.

Kilpailuiden alussa palkittiin seuran aktiivisia toimijoita. Seura lanseerasi 65-vuotisjuhlavuotenaan seuran omat ansiomerkit. Kultaisen ansiomerkin sai KU-58:n varapuheenjohtaja Juha Kylänpää ja hopeisen ansiomerkin Heikki Mäkinen ja Eemeli Kaartinen. Seuran toiminnanjohtaja Kaartinen toimi kilpailunjohtajana ansiokkaasti tässäkin kilpailussa.    

  

10.6. Vantaa/T, Kauko Rokalan muistokilpailu:

Seuran urheilijoiden tulokset aurinkoisessa Hiekkaharjussa lauantaina:

M 100 m (-1,8) 1) Tuomas Kaukolahti (-94) 11,34, 4) Yonatan Girmay  13,19 PB.

M 400 m 1) Junnu Korvenpää (-02) 49,76 PB, 2) Justus Korvenpää (-08) 52,06 PB kk15, seuraennätys 3) Vili Hahto (-07) 54,16 PB.

M 1500 m 2) Tero Korpi (-06) 4.22,09 PB, 4) Ville Korhonen (-06) 4.28,78 PB, 8) Juhani Pietarinen (-87) 4.37,15, 9) Antero Viita (-91) 4.40,83, 12) Leevi Piispanen (-08) 4.55,20 PB.

M60 100 m (-1,7) 3) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 15,79.

M60 400 m 3) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 72,33, 4) Jarmo Viitanen (-60) 79,43 PB.

M60 1500 m 1) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 5.38,86, 2) Jarmo Viitanen (-60) 5.48,39, 4) Lauri Palva (-59) 6.17,24.

M60 Pituus/LJ 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 3,98 (-0,7).

M60 Kolmiloikka/TJ 3) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 7,37w (+2,9) PB.

M60 Kuula/SP (5,00 kg) 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 8,00.

M60 Moukari/HT (5,00 kg) 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 22,64 PB.

M60 Keihäs/JT (600 g) 4) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 24,73.

M50 100 m 1. erä (-3,1) 4) Tuomas Nupponen (-71) 15,52; 2. erä (-3,6) 5) Kari Elomäki (-70) 14,82, 6) Jarmo Leväinen (-65) 16,94 PB.

M50 400 m 4) Petri Svärd (-68) 65,12, 5) Kari Elomäki (-70) 65,66 PB, 6) Tuomas Nupponen (-71) 67,90.

M50 1500 m 1) Tuomas Nupponen (-71) 5.13,15 PB, 2) Petri Svärd (-68) 5.15,71.

M50 Pituus/LJ 4) Jarmo Leväinen (-65) 3,62 (-2,9) PB.

M50 Keihäs/JT (700 g) 3) Kari Elomäki (-70) 30,81 PB.

Jarmo Henttinen, Elias Koskinen ja Ville Ryhänen (EsboIF)

M40 100 m (-2,1) 1) Elias Koskinen (-82) 12,56 PB, 2) Jarmo Henttinen (-78) 13,58, 4) Tommi Räisänen (-81) 13,95 PB.

M40 1500 m 2) Martti Näsäkkälä (-78) 5.51,78.

M40 Pituus/LJ 1) Tommi Räisänen (-81) 5,06 (-0,8) PB, 2) Jarmo Henttinen (-78) 4,72 (-1,5) PB.

M40 Kuula/SP (7,26 kg) 3) Jarmo Henttinen (-78) 9,38 PB, 4) Tommi Räisänen (-81) 8,08 PB.

M40 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Anssi Hirvikoski (-80) 42,24.

M40 Keihäs/JT (800 g) 2) Elias Koskinen (-82) 39,26 PB.

M30 100 m (-2,1) 1) Asko Lehtonen (-84) 12,84.

N 100 m 1. erä (-1,3) 5) Eevi Rantamäki (-07) 14,07 PB, 7) Pihla Kivistö (-05) 14,62 PB.

N50 1500 m 1) Raisa Huotari (-69) 6.44,27 PB.

N50 Pituus/LJ 1) Hanna Karjalainen (-65) 3,64w (+2,7).

N40 100 m (-1,4) 1) Kirsi Helén (-82) 13,95 PB.

N40 400 m 1) Kirsi Helén (-82) 65,89.

N30 1500 m 1) Iina Lohvansuu (-92) 5.29,08.

 

Kaikki tulokset


Uudet kenttäennätykset 10.6.2023

M15400m 52,06Justus Korvenpää2008Kenttäurheilijat-58
M80100 m18,42Antero Markunsalo1942Jyväskylän Kenttäurheilijat
M60Moukari (5,0 kg)28.00Petri Korander1963Vihdin Urheiluveteraanit
M60 Elinsiirto100 m16,94Jarmo Leväinen1963Kenttäurheilijat-58
M55400 m57,44Paavo Reilson1963Länsi-Uudenmaan Urheilijat
M60 ElinsiirtoPituus362Jarmo Leväinen1963Kenttäurheilijat-58
M55Keihäs 48,42Antti Mäntynen1966IF Sibbo Vargarna
M40 Elinsiirto100 m13,95Tommi Räisänen1981Kenttäurheilijat-58
M45400 m54,43Petteri Uusitalo1978Turun Urheiluliitto
M40 Elinsiirtopituus472Tommi Räisänen1981Kenttäurheilijat-58
M40 Elinsiirtokuula8,08Tommi Räisänen1981Kenttäurheilijat-58
N80Keihäs18,16Varpu Holmberg1941Helsingin Kisa-Veikot
N75Moukari25,52Marja Maksimainen1946LahtiSport
N65 N701500 m6.38,38Mirjam Tynkkynen1953V-S Masters
N65Kolmiloikka 8,68Anna-Liisa Salminen1957Helsingin Kisa-Veikot
N65Kolmiloikka w8,82Anna-Liisa Salminen1957Helsingin Kisa-Veikot
N50Kuula12,47Minna Lankinen1972Nurmijärven Yleisurheilu
 

Kaikki kenttäennätykset


Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Olli Leino