Kolme Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa - Maantiejuoksun SM-kilpailut Rauma

17.4.2022

KU-58 korkeimmalla korokkeella, Lohvansuu, Uuttu ja Mäkäräinen

Maantiejuoksun SM-kilpailut käytiin auringonpaisteisessa Satakunnassa, Raumalla. 20 vuotta täyttäneet juoksivat puolimaratonin ja nuoremmat kympin. Kaikille oli tarjolla SM-mitaleita, masters-urheilijoille myös joukkuekilpailussa.

Hyvin urheilijamme pärjäsivätkin. Kaikki Masters-urheilijamme palasivat kotiin SM-mitali kaulassaan, naisilla niitä oli jopa kaksi. SUL:n maantiejuoksussa avasimme Kalevan Malja-pistetilin heti ensimmäisessä mahdollisessa kilpailussa.

Lohvansuu, Mäkäräinen ja Uuttu

Tuplamestareiksi juoksivat Satu Uuttu 35-vuotiaissa ja Leena Mäkäräinen 30-vuotiaissa puolimaratonilla. Tuplamestaruus, koska yhdessä Iina Lohvansuun kanssa naisemme juoksivat 30-vuotiaiden joukkuemestareiksi. Lohvansuu oli henkilökohtaisessa kilpailussa SM-hopealla 30-vuotiaissa.

Naisemme olivat iloisina maalissa, Uuttu voitti ensimmäisen henkilökohtaisen mestaruutensa. Mäkäräinen tuli suoraan Ylläksen lumileiriltä, jossa malttoi hiukan keventää Raumaa varten. Lohvansuulle SM-mitali oli ensimmäinen. Erityisesti joukkuekilpailun voitto lämmitti naisia.

Ahdinkallio ja Nupponen hopeapallilla

Miehissä kokeneet viisikymppisemme juoksivat SM-hopeaa joukkuekilpailussa. Tuomas Nupponen, Jussi Ahdinkallio ja Marko Kahilainen taistelivat jokaisesta sekunnista loppuun asti. Ennakkoasetelmissa laskettiin mitalimahdollisuuksiin. Aluksi miehet hämmentyivät, kun palkintojenjaossa pronssipallille kuulutettiin kotijoukkue Rauman Urheilijat. Riemu repesi kun hopeajoukkue kuulutettiin. Joutsenon Kullervo oli tänään vain vahvempi. Revanssi on 7.toukokuuta taas Satakunnassa, kun Nakkilassa juostaan SM-maastot. Viime vuonnahan Vihdissä KU-58 voitti sen joukkuekilpailun.

Urheilijoidemme henkilökohtaisessa tulosvertailussa on mielenkiintoinen piirre. 35-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa urheilijamme venyivät kauden parhaisiinsa (SB). Nuoremmat juoksivat kaikki oman ennätyksensä. Urheilijamme olivat siis oivassa kunnossa SM-kilpailussa.

Tero Korpi ja raumalainen limppu

17-vuotiaissa miehissä Tero Korpi oli neljäs ajalla 34.37, joka on uusi 16-vuotaiden seuraennätys.

-        Juoksu meni ihan hyvin, pääsen vielä ensi vuonna tähän sarjaan. Sitten mitaleille, kesällä on 16-vuotiaiden SM-kisat Lempäälässä. Korpi analysoi juoksuaan maalissa.

Aluksi puhuttiin jopa mitalista, mutta yhden kilpailijan tieto puuttui maalissa tunnistevian vuoksi. Sen Tero ja valmentajaisä Mika olivat laskeneet oikein. 16-vuotiaana on neljäs sija hyvä saavutus vuotta vanhempien kanssa. Kilpailun voitti jo hallikaudella EM-rajan juossut JKU:n Luukas Kontro.

Joona Heiskanen

Joona Heiskanen oli kahdeksas ajalla 36.37, joka on Joonan oma ennätys.

-        Juoksun aikana tuli pahin pistos, mitä on ollut. Onneksi ennätys kuitenkin tuli, Heiskanen kertoi maalissa.

Onnittelut Terolle ja Joonalle. Kalevan Malja pistetili avattiin heti ensimmäisessä mahdollisessa kilpailussa.

Marko Alasaukko-Oja

Marko Alasaukko-Oja oli miesten puolimaratonilla 32. uudella ennätyksellään 1.20.37. Oma ennätys parani yli neljä minuuttia. Tommi Hytönen ei kilpaillut Raumalla. Suomen mestaruuden voitti Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki.

Kaikki osanottajat saivat raumalaisen leipomon pääsisäislimpun.

 

 

17.4. Rauma, SAUL:n SM-tiejuoksut:

M50 Puolimaraton/Halfmarathon 6) Tuomas Nupponen (-71) 1.24.52, 7) Jussi Ahdinkallio (-69) 1.24.58, 13) Marko Kahilainen (-71) 1.31.13.

N35 Puolimaraton/Halfmarathon 1) Satu Uuttu (-87) 1.27.47.

N30 Puolimaraton/Halfmarathon 1) Leena Mäkäräinen (-88) 1.29.33, 2) Iina Lohvansuu (-92) 1.30.02.

 

17.4. Rauma, SM-tiejuoksut:

M Puolimaraton/Halfmarathon 32) Marko Alasaukko-oja (-98) 1.20.37.

M17 10 km tiejuoksu/RR 4) Tero Korpi (-06) 34.37, 8) Joona Heiskanen (-05) 36.37.

 

Kaikki tulokset


 

Juha Kylänpää