Maantiejuoksucup alkaa lauantaina Hakunilassa

11.11.2021

Kenttäurheilijat-58:n perinteinen Maantiejuoksucup alkaa lauantaina. Cupissa on viisi osakilpailua, jotka järjestetään marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuussa. Kilpailukeskuksena toimii ainakin marraskuussa Hakunilan Urheilukenttä, vaikka itse kenttäalue on edelleen remontissa. Kilpailussa otetaan myös Koronan vaikutus huomioon ja pääosa toiminnoista tehdäänkin ulkona.

Ennakkoon koko juoksusarjaan on ilmoittautunut yli 350 kilpailijaa. Perinteiseen tapaan kilpailunumerot odottavat näitä juoksupassin ostaneita ”pyykkinarulla”, josta kilpailijat noutavat itse nimellänsä varustetun kilpailunumeron. Juuri tästä omatoimisuudesta monet kilpailijamme pitävät. Kilpailupaikalla on mahdollisuus myös jälki-ilmoittautumiseen. Tätä mahdollisuutta käyttävät kilpailijat, jotka osallistuvat vain yhteen tai kahteen osakilpailuun.

Maantiejuoksucup alkoi testijuoksusta 1990-luvulla. Vaatimattomasta alusta tapahtuma on kasvanut Suomen suurimmaksi talvijuoksusarjaksi.

Jarkko Järvenpää Kuva: Olli Leino

Viime kaudella sarja typistyi yhteen osakilpailuun Korona-rajoitteiden takia. 14.11.2020 saatiin kuitenkin hyviä tuloksia. Jarkko Järvenpää juoksi 10 kilometrin reittiennätyksen 29.48 ja Wilho Hautala 22-vuotiaden SE:n 29.58. Jukka Kero jäi 45-vuotiaiden SE-tuloksesta vain kaksi sekuntia. Naisissa Laura Manninen juoksi silloisen 45-vuotiaiden SE:n 34.46. Vitosella Jaakko Kero juoksi 45-vuotiaiden SE:n vitosella ja nuori Inka Peltola naisten vitosen reittiennätyksen. Jaakko Kero ja Laura Manninen ovat parantaneet Vantaalla juostuja ennätyksiä vuonna 2021.  

Jukka Kero Kuva: Juha Kylänpää

Tänäkin vuonna on marraskuussa odotettavissa kovia tuloksia. Jukka Kerolla jäi viime vuonna kaksi sekuntia hampaankoloon, ja tänäkin vuonna tulos alkaa 32:lla, kertoi isoveli Jaakko. Viime viikonloppuna 41.Riston Hölkässä vauhti oli molemmilla veljeksillä lupaavaa. Suomusjärvellä juostu kisa on suunnistuksen MM-mitalisti Risto Nuuroksen nimikkokisa, jossa tulokset on tilastoitu tarkoin joka vuodelta reitin pysyessä samana.

Jarkko Järvenpää kertoi lokakuussa Vantaan Maratonilla, että Maantiejuoksun kymppi on merkitty kilpailukalenteriin kovin tavoittein tänäkin vuonna.

Viime viikonloppuna Joensuu Night Runissa 75-vuotiaiden kuuden tunnin Suomen ennätyksen juossut Antero Ignatius juoksee hänelle pikamatkan, 5 km, Hakunilassa.

Jukka-Pekka Hassinen Kuva: Juha Kylänpää

Seuran SM-mitalisteista Rasmus Krogell ja Laura Manninen eivät näillä näkymin ole mukana Hakunilassa marraskuussa. Mutta myös maantiellä menestyneet aikuisurheilijamme ovat suurin joukoin kahdeksan SM-mitalin saavuttaneen Jukka-Pekka Hassisen johdolla. Hassisella pitää viikonloppuna kiirettä, sillä sunnuntaina hän kilpailee SM-hallimoniotteluissa Liikuntamyllyssä tavoitteenaan kauden yhdeksäs SM-mitali. Hassinen johtaa myös Kestävyyskunkku-juoksusarjaa, johon lasketaan KU-58:n järjestämien avointen kilpailuiden sijoituspisteet.

Aika usein Hakunilan nopealla reitillä on juoksijalla tavoitteena ennätys (PB) ja kokeneimmilla juoksijoilla (SB). Näitä ilon ja tyytyväisyyden tunteita toivomme voida tarjota mahdollisimman monelle kilpailijalle ja kuntoilijalle. Tätä kirjoitettaessa sääkin näyttä suosivan meitä kaikkia lauantaina.

Ensimmäinen startti, 10 km, on Hakunilassa kello 13.00. Vitosen juoksijat lähtevät matkaan 13.10 ja alle 11-vuotiaat juniorit kello 13.15.

Kisapaikalla palvelee kahvio.

 

Juha Kylänpää