Max Lampinen on Euroopan Mestari

10.8.2023

Max Lampinen Euroopan Mestarina Kuva: Tero Lampinen

Keskiviikkona nähtiin hieno ja jännittävä moukarikilpailu Jerusalemista myös YLE:ltä suorana. Max Lampinen heitti vakuuttavasti 19-vuotiaiden Euroopan Mestariksi. Lampisen voittomarginaali oli selvä, 1,99 metriä, EM-hopeaa heitti Kyproksen Iosif Kesidis tuloksella 77,73. Lampinen voitti muutama viikko sitten Pohjoismaiden mestaruuden ja viime vuonna MM-hopeaa. Lampinen on voittanut kaikki kilpailunsa (Major events) kuuden kilon moukarilla viime vuoden MM-finaalin jälkeen. (Tähän voittoputkeen ei lasketa karsintoja.) Voittoputki on 16 kilpailua ajalla 24.8.2022-9.8.2023 (Lähde:Tilastopaja). Oma ennätys parani 2,79 metriä Jerusalemissa.

Lampinen heitti Jerusalemissa vakuuttavan sarjan: (75,22, 76,27, 76,94, 79,72, 72,21, 78,10). Kolmannen kierroksen heitollaan Lampinen paransi aiempaa ennätystään yhden sentin ja heitti sitten neljännellä kierroksella 79,72, jolla hän nousi toiselta sijalta kilpailuun johtoon ja voitti EM-kultaa.

Tulos on maailmantilaston kauden kärkitulos (WU20L). Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalla kaksi. 19-vuotiaiden SE on Aleksi Jaakkolan 80,52 vuodelta 2016. Tulos on myös HelSY:n piiriennätys, joka Maxilla oli jo ennestään hallussaan.  

Kilpailua jännitettiin myös Allun Mökillä, jossa kokoontui kisan aikana seuran kilpailujaosto. Asiantunteva jaostomme analysoi heittoja ja EM-mitalista oltiin varmoja ja toisen heiton jälkeen. Riemu repesi maailman kärkituloksen myötä. Yksi tärkeä päätöskin tehtiin. Syksyllä heitetään moukaria vielä Vantaallakin, päätös oli yksimielinen.

Miehet, moukari: 1) Max Lampinen Suomi 79,72, 2) Iosif Kesidis Kypros 77,73, 3) Miklós Csekkö Unkari 76,87.

Onnittelut EM-kullasta Max ja valmentaja Tero Lampinen!

 

Teksti: Juha Kylänpää

Kuva: Tero Lampinen