Moukarikarnevaalit – Max Lampinen heitti miesten moukaria 70,04 – piiri- ja seuraennätys

1.7.2023

Max Lampinen, Roope Auvinen ja Henri Liipola Kuva: Tero Lampinen

Max Lampinen jatkoi ennätystehtailuaan Kaustisen Moukarikarnevaaleilla. Lauantaina oli vuorossa Moukarikarnevaalien pääkilpailu. Lampinen heitti kauden kolmannen kilpailunsa miesten 7,26 kilon moukarilla ja himoittu haamuraja 70 metriä ylittyi. Tulos 70,04 teki Maxista 70 metrin kerhon 48:n jäsenen Suomessa. Tätä kunnioitettavaa kerhoahan mainostettiin Tour De Hammerin yhteydessä.  Lampisen tulos on Suomen kaikkien aikojen tilastossa miehissä sijalla 47. 22-vuotiaissa tulos on sijalla 29. ja Maxin ikäluokassa 19-vuotisissa sijalla neljä. Torstaina Lampinen heitti jo ennätyksensä 76,93 Kaustisilla kuusikiloisella moukarilla.

 

Kaustisen kilpailun lauantaina voitti Sjundeå IF:n Roope Auvinen kauden parhaalla tuloksellaan 70,34. 70 metriä ylittyi Auvisella ensi kerran tällä kaudella. Auvisen ennätys on 71,18. Lampinen voitti kilpailussa kolminkertaisen Kalevan Kisojen mestarin, Tammelan Ryskeen Henri Liipolan, joka on tällä kaudella heittänyt 72,23. Liipolan ennätys on 75,47, jonka hän on heittänyt juuri Kaustisilla. Lampisen taakse jäi myös HIFK:n Marco Kammer, joka on heittänyt tällä kaudella ennätyksensä 72,24 Jyväskylässä.   

Max Lampinen valmiina 70:n metrin rikkomiseen Kuva: Tero Lampinen

Tulos 70,04 on miesten, 19- ja 22-vuotisiten seuraennätys, joka parani kaksi metriä. Entinen oli Maxin viime vuonna Tammelassa heittämä 68,04.

70,04 on myös Helsingin piirin (HelSY) ennätys 19-vuotiaiden sarjassa miesten moukarilla. Entinen oli Espoon Tapioiden Mikko Dannbäckin 68,18 vuodelta 1996.

Seitsemänkympin ylitys oli odotettavissa, kun valmentaja Tero Lampinen kertoi maanantaina Keravalla Lival-Gamesissa seuraavasti:

-        Seitsemänkymppiä ylittyy Maxilla miesten moukarilla tällä kaudella, se on vain ajan kysymys. Kaustisilla on hyvä rinki

Tavoite ylittyikin kauden kolmannessa kisassa miesten moukarilla. ”Kolmas kerta toden sanoo” – on kuuluisa sanonta.

” Lampinen heittää Kaustisilla vielä lauantaina miesten kilpailussa painavammalla välineellä. Maxin nimissä oleva seuraennätys on silloin vaarassa, onhan se kauden kolmas kilpailu 7,26 kiloisella.” Näin kirjoitettiin seuran nettisivuilla 29.kesäkuuta.

 

Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Tero Lampinen