Seuran kunniajäsen Jorma Puustelli täytti 80 vuotta 26.lokakuuta

29.10.2021

Kenttäurheilijat-58:aan Puustelli liittyi vuonna 1971, joten sitäkin arvokasta taivalta on takana pyöreät 50 vuotta. Jorma on toiminut seuran johtokunnassa useita vuosia.  Vuoden 1973 Puustelli toimi seuran johtokunnan sihteerinä. Kunniajäseneksi Jorma Puustelli kutsuttiin vuonna 2018.

Puustelli on valmentanut seurassa ja ollut muutaman vuoden myös seuran valmennuspäällikkö. Jorma on koko ajan ollut myös innokas toimitsija erilaisissa tehtävissä. Artikkelin kirjoittajan kanssa Jorma oli Helsingin MM-kilpailuissa vuonna 2005 kuulantyönnön toimitsijaryhmässä. Hän on myös pitänyt huolta Hiekkaharjun kentän välineistä ja ollut aktiivinen hankinnoissa ja kunnossapidossa myös kaupungin suuntaan. Kilpailunjohtajien on ollut helppo tulla kentälle, kun Jorma oli jo tarkastanut välineet ja raportoinut puutteet kaupungin työntekijöille. Puustelli oli myös vuosia Allun Mökin talonmies, joten käkikellon veto ja lumityöt ovat Jormalle tuttua puuhaa.

Puustelli oli KU-58:n edustaja Vantaan Seurayhtymän perustavassa kokouksessa vuonna 1974. Silloin Etelä-Vantaan Urheilijat, KU-58 ja Korson Kunto lisäsivät yhteistyötä, jotta myös SM-kilpailuja ja muita isoja saadaan Vantaalle. Tämä yhteistyö jatkuu edelleen, Vantaan Seurayhtymä järjestää Vantaan Maratonia vuosittain. EVU on siirtynyt muihin lajeihin ja sen tilalla on Vantaan Salamat.

Työuransa Puustelli teki opettajana Vantaalla. Jorma onkin pitänyt huolta siitä, että koululaiskilpailut tulee järjestettyä Vantaalla. Korona piti näistä pienen tauon, mutta eiköhän vuonna 2022 taas kilpailla koululaiskilpailuissa. Jorma on varmasti mukana jossain roolissa.

Jorman jälkikasvu on urheilullista. He ovat edustaneet yleisurheilussa KU-58:aa ja Vantaan Salamia. Myös jalkapallossa on ollut nuorempaa Puustellin sukua. Jorma toimi myös monta vuotta erilaissa tehtävissä Tikkurilan Palloseurassa.

Seuran puheenjohtaja Heikki Mäkinen ja allekirjoittanut varapuheenjohtajana kävi kukittamassa Jorman heti merkkipäivän jälkeen. Jorman seura-asu päivitettiin samalla nykyaikaan.

Onnittelut 80 kertaa ja pitkää ikää!


Juha Kylänpää