Tuloskatsaus 11.2-19.2 – SM-halleista kolme mitalia- Maantiejuoksucupissa 140 osanottajaa- Hytönen Barcelonassa

21.2.2023

SM-halleista on jo seuran sivuilla päiväkohtaiset raportit. Tuomas Kaukolahti hyppäsi kolmiloikan Suomen mestariksi. SM-pronssia saavuttivat Anne-Mari Lehtiö pituudessa ja Leo Rautiainen seitsenottelussa.

Seuran järjestämä MK Facade Maantiejuoksucup juostiin lauantaina. Sää oli hyvin haastava, mutta kilpailijoita oli kuitenkin 140, joista 30 oli jälki-ilmoittautuneita. Ihan kivasti osanottajia, vaikka lumisade varmasti vaikutti tulostasoon. Tosin puoli tuntia ennen kilpailua pääosa reitistä aurattiin puhtaaksi. Seurasta kilpailuun osallistui 24 eri-ikäistä juoksijaa.

Tuloksia saatiin myös maailmalta. Tommi Hytönen juoksi Barcelonassa puolimaratonin aikaan 1.11.42.

Ensi viikonloppuna kilpaillaan nuorten SM-hallit Oulussa. Kiekonheiton talvimestaruuksista heitetään Pajulahdessa. Aikuisurheilijoilla on peräti kolmet arvokisat. Reykjavikissa kilpaillaan Pohjoismaiden Hallimestaruuskilpailuissa. Suomen mestaruuksista kilpaillaan moniotteluissa Jyväkylässä ja Tampereella  hiihdetään SM-titteleistä. Kaikissa näissä kilpailussa on KU-58:lla edustus. Loppuviikosta ennakkoa odotettavissa.

 

 

19.2. Barcelona ESP:

M Puolimaraton/Halfmarathon 160) Tommi Hytönen (-90) 1.11.42.

 

18.2.-19.2. Helsinki, Helsinki, SM-hallikilpailut:

M 800 m (19.2.) 1. erä 1) Junnu Korvenpää (-02) 1.55,70, 2) Atte Nevala (-02) 1.56,23.

M Kolmiloikka/TJ (18.2.) 1) Tuomas Kaukolahti (-94) 15,88.

M Seitsenottelu (7,26 kg) (19.2.) 3) Leo Rautiainen (-03) 5133 PB (7.28 6.61 13.81 1.83 8.56 4.22 2:53.48).

N 200 m (19.2.) 6) Hilla Uusimäki (-96) 24,57. Alkuerät (19.2.) 1. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 24,17.

N Pituus/LJ (18.2.) 3) Anne-Mari Lehtiö (-95) 5,87.

 

18.2. Vantaa, MK Facade -tiejuoksucup:

M 10 km tiejuoksu/RR 10) Jussi Ahdinkallio (-69) 39.33, 17) Tuomas Nupponen (-71) 41.39, 20) Marko Savolainen (-81) 42.28, 37) Martti Näsäkkälä (-78) 47.12, 44) Jarmo Viitanen (-60) 48.08, 46) Anssi Pöyry  48.39, 47) Juha-Pekka Nurmela  49.13, 52) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 52.49.

M 5 km tiejuoksu/RR 6) Juhani Pietarinen (-87) 18.54, 11) Eelis Sahlsten  20.00 PB, 15) Hannes Sahlsten (-05) 21.48 PB.

N 10 km tiejuoksu/RR 3) Sanna Kullberg (-75) 41.27, 4) Leena Mäkäräinen (-88) 42.20, 5) Sari Juuti (-73) 42.24, 6) Laura Heikkilä (-86) 42.31, 7) Iina Lohvansuu (-92) 43.58.

N 5 km tiejuoksu/RR 2) Anne Lyytinen (-96) 20.10, 10) Meeri Saha (-11) 24.25 PB, 14) Martta Haasanen  26.45.

 

16.2. Helsinki, Pituus ja loikkakisa:

M Pituus/LJ 1) Niko Tilander (-07) 5,50 PB.

M Kolmiloikka/TJ 2) Niko Tilander (-07) 11,42 PB.

 

15.2. Helsinki, Pomppu-Ukkojen korkeus:

M17 Korkeus/HJ 1) Niko Tilander (-07) 1,54.

 

12.2. Tampere, Kansalliset kilpailut:

M 800 m - ylipitkä rata/oversized 1. erä 5) Joona Heiskanen (-05) 1.56,75 PB; 2. erä 8) Santtu Heiskanen (-05) 2.11,43.

M 1500 m - ylipitkä rata/oversized 13) Juhani Pietarinen (-87) 4.37,70 PB.

M 3000 m - ylipitkä rata/oversized 8) Henri Taipale (-92) 10.08,65 PB.

M Pituus/LJ 6) Leo Rautiainen (-03) 6,70.

N 60 m 2. erä 6) Hilla Uusimäki (-96) 7,77 PB. Alkuerät 1. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 7,80 PB.

N 200 m - ylipitkä rata/oversized 4. erä 4) Hilla Uusimäki (-96) 24,69 PB.

N 1500 m - ylipitkä rata/oversized 13) Sanna Kullberg (-75) 5.09,92.

N 3000 m - ylipitkä rata/oversized 12) Anne Lyytinen (-96) 10.38,43 PB, 13) Laura Heikkilä (-86) 10.38,90 PB.

N 300 m aidat/hurdles 4) Rosa Salonen (-02) 45,30.

 

12.2. Helsinki, Helsyn junnuviestit:

P13 4x200 m 1. erä 2) 2.06,23 (Eelis Aaltio, Milo Kauppinen, Ossi Alanaatu, Nolan Appleton).

P11 4x200 m 2. erä 4) 2.19,17 (Elmo Rissanen, Ossi Sinkkonen, Rasmus Puotsaari, Vilho Lahti).

P11 3x600 m 7) 6.46,03 (Lauri Lahtinen, Vilho Lahti, Rasmus Puotsaari), 12) 7.10,06 (Ossi Sinkkonen, Aapo Nikunlaakso, Sisu Liukkonen).

P11 4x60 m aidat 1. erä 2) 51,32 PB (Elmo Rissanen, Lauri Lahtinen, Rasmus Puotsaari, Vilho Lahti).

P9 4x200 m 6) 2.54,43 (Lenni Piispanen, Sebastian Escalante, Lucas Tejada, Jimi Lättilä), 7) 2.58,86 (Karlos Vaab, Eeli Poropudas, Eero Vesterinen, Sampo Kokki).

P9 3x400 m 5) 5.12,21 (Lenni Piispanen, Sebastian Escalante, Lucas Tejada).

T15 4x200 m 1. erä 2) 2.05,40 (Anni Siitonen, Maria Saarela, Ia Huovinen, Emilia Lindström); 2. erä 3) 1.59,72 PB (Helmi Luoto, Helmi Kuitunen, Usva Torro, Martta Haasanen).

T15 3x600 m 8) 6.13,11 (Martta Haasanen, Usva Torro, Hilma Larvala).

T13 4x200 m 2. erä 4) 2.18,21 (Minni Kanerva, Veera Matikka, Siina Kuikka, Vilma Laakkonen); 3. erä 3) 2.04,70 (Helmi-Tuuli Heiskanen, Meeri Saha, Saara Torro, Elea Leppänen); 4. erä 2) 1.59,79 (Miida Wasström, Amanda Kuronen, Siina Haapala, Taika Huttunen).

T13 3x600 m 1. erä 1) 6.24,89 PB (Taika Huttunen, Minni Kanerva, Elea Leppänen), 2) 6.33,20 (Amanda Kuronen, Saara Torro, Vilma Laakkonen); 2. erä 3) 5.54,37 PB (Siina Haapala, Meeri Saha, Miida Wasström).

T13 4x60 m aidat 4. erä 3) 42,04 PB (Elea Leppänen, Siina Haapala, Amanda Kuronen, Taika Huttunen).

T11 4x200 m 1. erä 6) 2.37,59 (Mikaela Karhapää, Nea Pihkanen, Siru Lindqvist, Susa Laiho).

T11 3x600 m 2. erä 5) 7.36,41 (Siiri Katajisto, Oona Sievänen, Anni Tuomisto).

T11 4x60 m aidat 1. erä 2) 56,17 PB (Anni Tuomisto, Salme Haapala, Oona Sievänen, Siiri Katajisto).

T9 4x200 m 3) 2.40,96 (Laura Hento, Taika Laakkonen, Emilia Väisänen, Isabel Fernandez Iglesias), 7) 2.58,81 (Aino Hiltunen, Emma Kangaskoski, Rauha Sund, Ida Tuomisto).

T9 3x400 m 4) 4.44,08 PB (Laura Hento, Taika Laakkonen, Emilia Väisänen), 6) 5.02,30 (Isabel Fernandez Iglesias, Aino Hiltunen, Rauha Sund).

 

12.2. Karlstad SWE:

M Kolmiloikka/TJ 2) Tuomas Kaukolahti (-94) 15,81.

 

11.2. Lohja, Talvijuoksusarja 3:

M 10 km tiejuoksu/RR 3) Jukka Ahokas (-73) 43.02.

N 5 km tiejuoksu/RR 1) Leena Mäkäräinen (-88) 20.01.

 

11.2. Tampere, Pirkanmaan hallikilpailut:

M 800 m - ylipitkä rata/oversized 8) Juhani Pietarinen (-87) 2.10,56 PB.

 

11.2. Turku, Juniorihallikilpailut:

P15 800 m 2) Leevi Piispanen (-08) 2.27,73.

 

11.2. Clemson, S.C. USA:

M Seiväs/PV 10) Leo Uusimäki (-98) 5,08

 

Juha Kylänpää