Tuloskatsaus 25.2-7.3 – Kaksi SM-kultaa ja SM-pronssia talvimoukarissa, Luolasprinteissäkin seuraennätys

7.3.2022

Mico Lampinen korkeimmalla korokkeella Kuva:Tero Lampinen

Lauantaina heitettiin moukarin talvimestaruuksista Kaustisilla. Max ja Mico Lampinen heittivät ikäluokkansa Suomen mestareiksi. Mico Lampinen heitti 17-vuotiaiden EM- ja EYOF-rajan. (16v.) Max Lampinen jäi niukasti U20 MM-rajasta. Molemmat heittivät uuden seuraennätyksen. Erika Tanninen heitti 17-vuotiaissa pronssia. Seuramme sai eniten mitaleita Kaustisilta kaikista Suomen seuroista.

Pitkien heittojen talvimestaruuskilpailut jatkuvat 12.3 Porissa kiekonheitolla.    

Luolasprinteissä Pyry Heiskanen juoksi seuraennätyksen pika-aidoissa. Myös muita hyviä aikoja tehtiin.

Kestävyysjuoksijat kokeilivat vauhtiaan 2000 metrillä Espoossa.

Leo Uusimäellä ei tänä viikonloppuna ollut kilpailuja USA:ssa, mutta ensi viikonloppuna on yliopistojen mestaruuskilpailut, joihin on karsittu vain parhaat. Leo heidän joukossaan seitsenottelussa.

Ensi viikonloppuna 19 seuran alle 17-vuotaista junioria kilpailee Pirkkahallissa Tampere Indoor Junior Games-tapahtumassa. Lyhyemmin sanottuna TJIG:ssä. Toivottavasti kaikki urheilijat ovat tikissä! Hallikauden huipennus alle 15-vuotiaielle ovat Helsyn Junnuhallit Liikuntamyllyssä 19-20.3.   

 

Juha Kylänpää

 

6.3. Espoo/A, Hallijuoksusarja 3:

M 2000 m - ylipitkä rata/oversized 2) Marko Alasaukko-oja (-98) 6.20,71, 6) Juhani Pietarinen (-87) 6.33,24.

N 2000 m - ylipitkä rata/oversized 4) Sanna Kullberg (-75) 7.06,29, 9) Iina Lohvansuu (-92) 7.36,83.

 

5.3. Kaustinen, Moukarin talvimestaruuskisat:

M19 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Max Lampinen (-04) 69,38.

M17 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Mico Lampinen (-06) 68,17 (17-v. EM-raja, EYOF-raja).

N17 Moukari/HT (3,00 kg) 3) Erika Tanninen (-05) 48,68, 7) Wilma Simonen (-05) 45,22.

 

2.3. Vantaa, Luolasprintit 3:

M 60 m 2. erä 5) Yonatan Hailemichael Girmay  8,30.

M 100 m 2. erä 3) Yonatan Hailemichael Girmay  13,53; 3. erä 1) Joona Heiskanen (-05) 11,99, 5) Santtu Heiskanen (-05) 12,63.

P15 60 m 1. erä 2) Niko Tilander (-07) 8,31, 3) Juska Torkkola (-08) 8,37, 5)(-07) 8,61; 2. erä 3) Vili Hahto (-07) 7,97.

P15 100 m 1. erä 2) Juska Torkkola (-08) 13,19; 2. erä 2) Vili Hahto (-07) 12,75, 3) Niko Tilander (-07) 13,14.

P13 60 m 1. erä 1) Santeri Perkkiö (-10) 9,10, 2) Julius Laakso (-10) 9,10, 5) Ahti Kaunisto (-10) 10,12; 2. erä 1) Pyry Heiskanen (-09) 8,64, 5) Dani Timonen (-10) 9,08.

P13 60 m aidat/hurdles (76,20 cm) 1. erä 2) Julius Laakso (-10) 12,04, 4) Ahti Kaunisto (-10) 13,24; 2. erä 1) Pyry Heiskanen (-09) 10,02.

P11 60 m 1) Milo Kauppinen (-11) 9,41, 3) Lauri Torro (-12) 10,26.

P11 60 m aidat/hurdles (60 cm) 2) Milo Kauppinen (-11) 11,14.

P9 60 m 1) Lauri Lahtinen (-14) 11,19.

N 60 m 1. erä 3) Yolanda Risku Ramos (-06) 9,86, 5) Hanna Karjalainen  10,56; 2. erä 3) Essi Väänänen (-05) 9,42, 4) Milana Kononen (-06) 9,54, 5) Milla Hildén (-06) 9,84; 3. erä 2) Nella Perttinä (-05) 8,94.

N 100 m 1. erä 2) Milana Kononen (-06) 15,26, 3) Essi Väänänen (-05) 15,32; 2. erä 2) Nella Perttinä (-05) 14,20.

T15 60 m 1. erä 3) Emilia Lindström (-08) 9,14, 4) Kaisa Anttila (-08) 9,63; 2. erä 3) Emma Simonen (-07) 8,66.

T13 60 m 1. erä 1) Ia Huovinen (-09) 9,87, 3) Veera Matikka (-10) 10,72; 2. erä 1) Amanda Kuronen (-10) 9,14, 2) Maria Saarela  9,49; 3. erä 2) Helmi Luoto (-09) 9,25, 5) Anni Siitonen (-09) 9,44; 4. erä 3) Usva Torro (-09) 9,23; 5. erä 1) Sara Mäkinen (-09) 8,87.

T13 60 m aidat/hurdles (76,23 cm) 1. erä 1) Usva Torro (-09) 11,65, 3) Amanda Kuronen (-10) 11,98; 3. erä 3) Helmi Kuitunen (-09) 11,00.

T11 60 m 1. erä 2) Jaida Diallo (-12) 11,40; 2. erä 3) Siina Haapala (-11) 9,49, 4) Saara Torro (-11) 9,66; 3. erä 1) Taika Huttunen (-11) 8,78, 3) Miida Wasström (-11) 9,56.

T11 60 m aidat/hurdles (60 cm) 2. erä 1) Taika Huttunen (-11) 10,17, 2) Miida Wasström (-11) 10,86.

T9 60 m 1. erä 1) Aada Laakso  11,12, 2) Helmi Backlund (-13) 11,78, 3) Isabel Fernandez Iglesias (-14) 11,92; 2. erä 1) Mikaela Karhapää (-13) 11,40, 1) Taika Laakkonen (-14) 11,40, 3) Veera Mappes (-13) 11,49, 4) Nea Pihkanen (-13) 11,74, 5) Emma Leppäniemi (-14) 12,73; 3. erä 3) Oona Sievänen (-13) 11,01.

 

26.2.-27.2. Helsinki, 22-, 19- ja 17-v. SM-hallikilpailut:

M22 400 m (26.2.) 1. erä 3) Junnu Korvenpää (-02) 51,94.

M22 800 m (27.2.) 5) Junnu Korvenpää (-02) 1.58,26.

M19 Kolmiloikka/TJ (27.2.) 12) Samuel Shams (-04) 12,56.

M17 60 m Alkuerät (26.2.) 6. erä 5) Lauri Mäkinen (-05) 7,62.

M17 300 m (27.2.) 1. erä 2) Joona Heiskanen (-05) 37,70.

M17 800 m (26.2.) 2. erä 7) Ville Korhonen (-06) 2.16,18; 3. erä 4) Santtu Heiskanen (-05) 2.05,24; 4. erä ) Joona Heiskanen (-05) .

M17 1500 m (27.2.) 1. erä 10) Ville Korhonen (-06) 4.47,64; 2. erä 6) Joona Heiskanen (-05) 4.14,62, 12) Santtu Heiskanen (-05) 4.24,33, 14) Tero Korpi (-06) 4.26,61.

N22 200 m Alkuerät (27.2.) 1. erä 2) Rosa Salonen (-02) 25,99.

N22 400 m (26.2.) 2. erä 2) Rosa Salonen (-02) 61,08.

N17 300 m (27.2.) 4. erä 5) Nella Perttinä (-05) 48,80.

N17 60 m aidat/hurdles (76,20 cm) Alkuerät (27.2.) 4. erä 4) Nella Perttinä (-05) 10,82.

 

26.2. Geneva, Ohio USA:

M Seitsenottelu (7,26 kg) 1) Leo Uusimäki (-98) 5789 kk (6.92 7.06 12.61 1.82 8.17 5.10 2:39.18).

 

25.2. Geneva, Ohio USA:

M Seiväs/PV 7) Leo Uusimäki (-98) 5,00