Uudenvuodenjuoksun nopean reitin avaus

27.3.2022

Lähdössä oli tiivi tunnelma Kuva: Jarmo Koskela

Erittäin haastavassa säässä saatiin uusi nopeaksi kehuttu reitti avattua lauantaina. Manu-myrsky aiheutti kovia tuulenpuuskia. Olihan osalla reitistä kova myötätuuli, mutta myös vastatuuli oli ajoittain kova. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 77 kilpailijaa, 56 miestä ja 19 naista.

Maalissa onnittelijoita riitti Kuva:Petteri Jokela

Kilpailu juostiin uudella nopealla reitillä. Kun vuodenvaihteessa ei kilpailemaan koronan vuoksi päästy, niin uusi reitti päätettiin testata ennen seuraavaa vuodenvaihdetta. Sää ei tällä kertaa suosinut järjestäjää, sillä kilpailun aikana oli todella tuulista. Keliolosuhde lisää tulosten arvoa. Reitillä oli lisäksi vielä paikoittain irtonaista hiekotussepeliä, joka ei sekään juoksuun tuo lisää vauhtia.

Seija Nurmi Kuva: Petteri Jokela

Nurmi juoksi Suomen ennätyksen

Kerkkoon Urheilijoiden Seija Nurmi juoksi 65-vuotiaiden maantievitosen uuden Suomen ennätyksen 22.33. Nurmi paransi omissa nimissään ollutta ennätystä 29 sekuntia. Edellinen ennätys 23.02 oli juostu Helsingissä 12.9.2020.

Jukka Hyttinen Kuva:Petteri Jokela

Miesten nopein oli Jukka Hyttinen ajalla 16.18. Otto Saikkonen oli toinen ja Konsta Kajan kolmas.

Nina Leivo Kuva:Jarmo Koskela

Naisten nopein oli Nurmijärven Yleisurheilun Nina Leivo ajalla 18.43. Anna-Stiina Erkkilä hävisi vain kaksi sekuntia. Kenttäurheilijat-58:n Katarina Skräddar oli kolmas.

Harri Mannermaa Kuva:Petteri Jokela

Kilpailunjohtaja Harri Mannermaa ehti muiden kiireiden ohella myös juosta kilpaa. Mannermaa ei vielä tällä vuosikymmenellä ollut kilpaillutkaan. Nyt Mannermaa on kilpaillut seitsemällä eri vuosikymmenellä alkaen 60-luvulta. Harrin ensimmäinen juoksukilpailu oli vuonna 1968 Saloisissa juostu kuntien välinen 10 x 800 metrin viesti. Mannermaa edusti kilpailussa syntymäkuntaansa Pulkkilaa. Harrin matkamittariin on kertynyt 182600 kilometriä 1.10 1972 alkaen, jolloin hän alkoi pitämään harjoituspäiväkirjaa. Todellinen kilometrimäärä on vielä suurempi.

Tanja Piha Kuva: Jarmo Koskela

Helsinkiläinen Tanja Piha on aina mukana vantaalaisissa juoksutapahtumissa. Piha nauttii juoksemisesta ja saa ympärilleen positiivisen fiiliksen, joka tarttuu meihin järjestäjiinkin.  

Samalla reitillä voi juosta uudenvuodenaattona. Ilmoittautumislinkki on jo auki.

Kilpailusta on runsaasti valokuvia Vantaan Uudenvuodenjuoksun Facebook-sivuilla. Kuvia voi käyttää mainitsemalla kuvaajan.


Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Petteri Jokela, Jarmo Koskela


MYL 5,0 km

1) Jukka Hyttinen 16.18, 2) Otto Saikkonen Rajamäen Rykmentti 16.41, 3) Konsta Kajan IF Sibbo-Vargarna 16.49, 4) Topias Kajan IF Sibbo Vargarna 17.23, 5) Juho Ylipekkala Lappeenrannan Urheilu-Miehet 17.32, 6) Toni Pasanen 17.40, 7) Daniel Äikäs Helsingin Kisa-Veikot 17.47, 8) Elias Mäntynen Team PT Santtu 18.01, 9) Jani Ylisaukko-Oja Posion Pyrintö 18.13, 10) Ilpo Huolman Helsingin Juoksijat 18.19, 11) Juhani Pietarinen Kenttäurheilijat-58 18.23, 12) Andrei Magrön 18.27, 12) Mikko Sallinen Endurance Ultrarunning Team Fin 18.27, 14) Antti Rikkinen Helsingin Juoksijat 18.36, 15) Hannu Vento 18.48, 16) Juhana Mikkola 18.54, 17) Mikko Pulkkinen HKV 18.58, 18) Joona Heikkerö Porvoon Urheilijat 19.00, 19) Jakob Lindholm 19.01, 20) Jukka Eskelinen Vaajakosken Kuohu 19.05, 21) Jussi Ahdinkallio KU-58 19.17, 22) Tuomas Nupponen Kenttäurheilijat-58 19.23, 23) Ossi Kokkonen Downtown65 endurance 19.29, 24) Janne Juhala Downtown 65 19.33, 25) Petri Juuti Kenttäurheilijat-58 19.37, 26) Mikko Mäkelä Downtown 65 19.40, 27) Timo Paasonen Kenttäurheilijat-58 19.50, 28) Oleg Fedorov Espoo 19.57, 29) Riku Mikkonen Karjalan prikaati 20.00, 30) Pena Rekiranta 20.17, 31) Tommi Berg Vantaa 20.35, 32) Cyril Sjöström Helsingin Juoksijat 20.41, 33) Jukka Pasanen 20.48, 34) Petri Svärd Porvoo 21.12, 35) Mikko Laukkanen Finnish Marathon Runners 21.19, 36) Tero Alanko 21.24, 37) Juhani Konu KU-58 21.34, 38) Jari Pekonen Porvoon Urheilijat 21.50, 39) Eino Lång Hyvinkään Juoksijat 21.58, 40) Marko Martikainen KU-58 22.32, 41) Lauri Palva KU-58 22.39, 42) Martti Näsäkkälä Kenttäurheilijat 58 22.43, 43) Juha-Pekka Nurmela Kenttäurheijat-58 22.51, 44) Aleksandr Vinogradov 23.15, 45) Harri Mannermaa Kenttäurheilijat-58 23.27, 46) Harri Näppäri Loimaan Leisku 24.34, 47) Esko Urpilainen LahtiSport 24.42, 48) Jouni Jurmu IF Sibbo Vargarna 25.15, 49) Jukka-Pekka Hassinen KU-58 25.25, 50) Peter Ståhl If.sibbovargarna 26.22, 51) Heikki Tontti Wihurin Maraton Kerho 26.51, 52) Markku Juopperi Spove 27.01, 53) Jorma S. Tiiri Loimaan Leisku 28.50, 54) Joonas Pursiainen 29.27, 55) Pauli Arbelius Liikunta- ja Raittiusseura 0,0 39.02, 56) Usko Lind Nurmijärvi 44.58.

NYL 5,0 km

1) Nina Leivo Nurmijärven Yleisurheilu 18.43, 2) Anna-Stiina Erkkilä 18.45, 3) Katarina Skräddar Kenttäurheilijat-58 19.39, 4) Minna Hirvonen 19.45, 5) Kirsi Roine Triathlon vantaa 19.52, 6) Satu Uuttu Kenttäurheilijat-58 19.53, 7) Leena Mäkäräinen Kenttäurheilijat-58 20.01, 8) Iina Lohvansuu Kenttäurheilijat-58 20.02, 9) Anne Lyytinen Runner`s Club 20.08, 10) Laura Hievanen Runners Club 21.15, 11) Tara Vaittinen Esbo IF 21.50, 12) Seija Nurmi Kerkkoon Urheilijat 22.33, 13) Anna-Liisa Stenvall KU-58 22.52, 14) Jaana Kinnari Kenttäurheilijat-58 23.01, 15) Tanja Manninen 23.09, 16) Sari Koivu Liedon Luja 24.57, 17) Minna Arkko-Huumonen 25.23, 18) Tarja Oinonen KPK24/7 26.28, 19) Tanja Piha 31.03.